Biografi
Kasvoin erilaisten taideharrastusten parissa. Harrastin mm balettia ja pianonsoittoa ja harrastin aikuisempana maalaamista eri tekniikoin vuosia ennen ammattikoulutusta. Kuvataiteilijaksi opiskelin Taidekoulu Alfa-Artissa Helsingissä vuosina 2009-2012. Täydensin siellä opintojani vielä 2 vuotta valmistumiseni jälkeen. Pidin kouluaikoina siis paljon taideaineista, mutta ajattelin ensin hankkia jonkun tavallisemman ammatin. Olen käynyt paljon erilaisilla taidekursseilla vuosien varrella.
Minua kiinnostaa paljon melkein kaikki eri maalaus- ja taidetekniikat. Maalaaminen tuo minulle hyvää mieltä. On kiva kokeilla kaikkea erilaista. Olen myös kasvanut sellaisessa kodissa, jossa pidetään taiteesta. Olemme käyneet erilaisissa taidenäyttelyissä ja -museoissa Suomessa ja jonkin verran ulkomailla.
Sähkökaappien maalausprojekti:
Osallistuin Helsingin työväenopiston maalauskurssille, missä maalattiin Helenin sähkökaappeja. Tein sen puoliksi yhden tutun kanssa ja se sijaitsee Itäkeskuksessa Turun- ja Olavinlinnantien risteyksessä.

